Rokkikesä 2007 Avattu!
Näin on! Avajaisethan sijoittuivat tänä vuonna Vaasan elävän musiikin kehtoon, Club 25:lle. Paikalle tätä riemukasta tapahtumaa saapui juhlimaan ennätysmäiset 162 (maksanutta) ihmistä, joka on siis kaksinkertainen määrä viimevuoteen nähden! Pienistä alkoholiin liittyvistä vastoinkäymisistä huolimatta ilta sujui lopulta loistavasti, eikä kenenkään (toivottavasti) tarvinnut olla kuivin suin. Tunnelma oli katossa ja ihmiset hyväntuulisia. Suurin järjestyshäiriö oli yläkerrasta löytynyt puoliksi juotu olutpullo.

Niille jotka eivät päässeet paikan päälle, mutta joita jäi askarruttamaan julisteissa mainittu "yllätysohjelma", kerrottakoon lyhyesti illan kulku: Illan avasikin yllättäen John Cape, jonka akustinen mies ja kitara -setti ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Tätä seurasi vaasalaisen Tumbleweedsin debyyttikeikka, jonka jälkeen kuin puun takaa alkoi Stenmanin Akin juontama rokkivisa. Visailun jälkeen lavalle astui mahtipontinen The Duke, joka yläkerran ihmismäärästä päätellen on selvästikin tavoittanut myös nuoremman ikäpolven kuulijat. Illan päätösaktina toimi helsinkiläinen The Wrecking Queens, joka laittoi vaasalaisten (varsinkin miespuolisten) jalat heilumaan ja sukat pyörimään. Jollekin saattoi tulla myös yllätyksenä että Rokkikesän avajaisilla oli oma juontaja. Illan isäntänä toimi Suomen Conan O'Brien, jo legendaarinen James Datsun.

Tapahtuman järjestäjät haluavat tässä vaiheessa kiittää kaikkia paikalle saapuneita, clubin henkilökuntaa, bändejä, sponsoreita sekä illan juontajaa. Kiitos teille!

Joku on saattanut huhuja Rokkikesän päättäjäisistä. Nämä eivät ehkä ole aivan tuulesta temmattuja, mutta keskittykäämme ensin tulevaan Suomen suveen. Rokkikesän avajaisväki toivottaa teille erittäin rock-pitoista kesää!



22 May 2007, Keskustele (0)
nimi:
mail: (ei ole Pakollinen)
smile: smile wink wassat tongue laughing sad angry crying 

| Unuhda mut
Content Management Powered by CuteNews


              Anttila TopTen
© Rokkikesän avajaiset 2004-2008